PERUSOLEMUS JA PERSOONALLISUUS

Jan-Mikael Maros

Eräs esoteerisen alkemian tärkeimpiä opetuksia on tehdä ero, persoonallisuuden ja perusolemuksen välille. Sellaisena kuin me tavallisesti koemme itsemme, tunnemme ainoastaan itsemme persoonallisuutena, ulkoisena kuorena tai naamiona emmekä todellisena itsenämme, joka pysyykin tuntemattomana koko elämän ajan, ellemme opi tuntemaan sen olemassaoloa esoteerisen opiskelun ja harjoituksen välityksellä.

Persoonallisuus itsessään voidaan jakaa kahteen osaan; VALHEPERSOONALLISUUTEEN  ja VARSINAISEEN PERSOONALLISUUTEEN.

Yleensä valhepersoonallisuus muodostaa suurimman osan persoonallisuudestamme ja se koostuu sellaisista aineksista, joiden tarkoituksena on paisuttaa meidän minäisyyttämme. Sellaisia ovat esim. ylpeys, turhamaisuus, omahyväisyys, itserakkaus, kuvitelumme itsestämme ja päiväunelmamme. Valhepersoonallisuus on sellainen osa meitä, millä ei ole arvoa meille. Juuri valhepersoonallisuutemme on se osa olemustamme, joka meidän tulisi saada heikkenemään, jos päämäärämme on todellinen itsetuntemus.Valhepersoonallisuus on suurin vihollisemme, joka alati vaanii sisällämme valmiina tuhoamaan ja nielemään meidät.

Varsinainen persoonallisuutemme ose se osa, joka on kehittynyt elämämme aikana kasvatuksen, opiskelun, ammatin, harrastuksen yms. välityksellä. Toisin sanoen varsinainen persoonallisuutemme on se osa meitä, jolla on todellsista arvoa toimeentulomme kannalta sekä myös siinä mielessä, että sen avulla me opimme tietämään "kuinka" monet asiat suoritetaan. Se sisältää kaikki ne tiedot ja kyvyt, joita hankimme elämän kuluessa. Mutta sekään -  vaikka sillä on todellista arvoa - ei ole todellista itseämme.

Mikä sitten on perusolemus?

Syntyessämme me ilmennämme perusolemustamme, jota voidan pitää omana todellisena olemuksenamme, mutta pian syntymän jälkeen alkavat kaikenlaiset vaikutteet muodostamaan persoonallisuuttamme kasvatuksen, ympäristön, matkimisen, harjoituksen yms. seurauksena, josta on seurauksena että sisäinen perusolemuksen kasvu jää tapahtumatta tai kasvaa vaillinaisesti. Sisäisen olemuksen kasvu saattaa jäädä pienen lapsen asteelle samalla kun ihminen muuten kasvaa aikuiseksi.On myös mahdollista, että olemus jää täysin kehittymättä, vaikka tuosta henkilöstä tulisikin kuuluisa jollakin alalla elämänmenon kentässä. Mitä enemmän valhepersoonallisuus saa otettaan varsinaisesta persoonallisuudesta, sitä pienemmät mahdollisuudet olemuksella on kasvaa. Silloin meidän todellinen olemuksemme peittyy täydellisesti valhepersoonallisuuden alle ja ikävä kyllä tämä on eräs ihmisen perusongelmia suurimmassa osassa sivistynyttä maailmaa.

Alkukantaisissa ihmisissä, joissa valhepersoonallisuus ei ole samassa määrin kehtittynyt, voi tapahtua olemuksen kasvua jossain määrin ja samoin on sellaisten ihmisten laita, jotka elävät lähellä luontoa tai tekevät luovaa työtä käsillään. Heidän kohdallaan olemuksen kasvu tapahtuu tiettyyn rajaan saakka, mutta myös sillä on rajansa.

Vasta kun esoteerisen alkemian opetusten ja harjoitusten avulla todella ymmärrämme, mistä on kysymys, voimme ryhtyä siirtämään kehityksemme ja kasvumme pääpainon persoonallisuudesta ja varsinkin vlhepersoonallisuudesta sisäiseen olemukseen.

Sisäisellä olemuksellamme on mahdollisuus kasvaa persoonallisuuden kustannuksella ja vasta silloin todellinen ITSE pääsee ilmentämään itseään elämässämme. Olemuksemme on näinollen Todellisen Itsen ja persoonallisuuden  välinen silta, niitä toisiinsa yhdistävä side. Todellisella Itsellä on mahdollisuus ilmentää itseään vasta kun sisäinen olemuksemme on täydellisemmin kehittynyt itseemme kohdistuvan työn avulla, joka lähtee siitä että persoonallisuuttamme on tehtävä tietyltä osin passiivisemmeksi, jotta olemuksemme voisi kasvaa. Tässä sisäisessä prosessissa valhepersoonallisuus vähitellen heikkenee. Varsinaisen persoonallisuutemme parhaat ominaisuudet voi olemus sen sijaan käyttää hyväkseen omassa kasvussaa ja kehittymisessään sellaisina taitoina ja kykyinä, joiden avulla ilmentää itseään.

Jos otetaan esimerkiksi kananmuna; siinä on keltuainen, valkuainen ja kuori. Kuori symboloi valhepersoonallisuutta, valkuainen varsinaista persoonallisuutta ja keltuainen sisäistä olemusta. Ennenkuin kananpoika voi kehittyä täytyy sen käyttää ravinnokseen valkuainen ja lopulta sen on rikottava kuori ja vasta sitten se voi päästä päivänvaloon elävänä olentona.

Tämä vastaa täysin sitä, mitä meille on tapahduttava mikäli haluamme kehittyä todellisiksi eläviksi ihmisiksi. Jotta olemuksemme voisi kasvaa ja kehittyä Todellisen Itsen täydellisemmäksi käyttövälineeksi, on persoonallisuuden tultava passiiviseksi ja olemuksen aktiiviseksi. Näin ollen yksilön kehitys voitaisiin määritellä olemuksen uudeksi kasvuksi. Perusolemusta voidaan pitää jonakin meissä olevana sisäisenä olemuksena, jolloin perusolemuksen kasvu merkitsee tuon sisäisen olelmuksemme kasvua ulkoisen kustannuksella huolimatta siitä, kuinka menestyviä ja tärkeitä me saatamme olla omasta mielestämme ja maailman silmissä.

Persoonallisuutemme, tuo hankittu puolemme voi siinä määrin peittää olemuksemme alleen, että olemme sisäisesti kuin kuollut. Voimme olla täydellisesti eristetty sisäisestä olemuksestamme. Saatamme hyvinkin näyttää kehittyneeltä ja täsmällisesti organisoidulta yksilöltä ja voi olla että meillä on voimakas persoonnallisuus ja siitä huolimatta voimme olla sisäisesti kuolleita. Kun persoonallisuutemme pitää meitä vallassaan, tuntuu kuin meidän sisällämme todellista ihmistä ei olisikaan. Tämä saattaa olla tärkeä havainto ja heräämisen kohta! Kun meitä pitää vallassaan pelkkä persoonallisuus silloin ei mikään syvempi olemuspuoli saa meissä lainkaan valtaa, ja meissä ei voi tapahtua mitään yksilöllistä kehitystä. Olemuksen on saatava enemmän valtaa, mahdollisuutta tulle esille, ennenkuin tajuinen kehitys voi alkaa meissä. Meille on annettu mahdollisuus tajuisen kehittymiseen, mutta siihen tarvitaan sisäistä kehitystä ja samalla kun teemme sisäistä kehitystä niin samalla meidän on pystyttävä elämään myös tavallista elämää. Sitä varten meillä on persoonallisuus, joka antaa meille mahdollisuuden olla yhteydessä ulkoiseen maailmaan, tehdä työtämme, harrastaa, liikkua jne. Sellaisenaan se merkitsee vain ulkoista kehitystä. Tietysti voidaan puhua myös persoonallisuuden kehityksestä, mutta se ei tarkoita vielä yksilöllistä kehitystä. Persoonallisuuden kehittyminen on yksilöllisen kehityksen esi-aste ja mitä rikkaammin ja monipuolisemmin persoonallisuus on kehittynyt sitä parempi, mutta se ei vielä saa perusolemusta kasvamaan. Olemuksen kasvu edellyttää persoonallisuuden vähenemistä.

Ennen kuin olemuksemme, sisäinen puolemme, voi kasvaa ja muuttua vähitellen aktiiviseksi, meidän on kyettävä olemaan itsellemme täysin rehellisiä. Olemuksemme ei voi kasvaa mistään valheellisesta käsin. Usein kunnialliselta näyttävä persoonallisuus on pelkkä naamio, jonka taakse kätkeytyy kehittymätön olemus, eikä meidän pidä kuvitella, että olemus olisi pelkästään kaunis ja hieno asia. Pienellä lapsella ei ole persoonallisuutta, hänessä vain sisäinen olemus ilmenee. Hän osoittaa mieltymyksiänsä sisäisen olemuksensa mukaisesti, mutta persoonallisuuden kasvaessa hänessä sisäinen olemus ilmenee yhä harvemmin ja heikommin ja lopulta sisäisen olemuksen kasvu pysähtyy ja se on näkyvissä monen aikuisen kohdalla, joka ilmenee olemuksen kasvuna, joka voi olla 5 - 6 vuotiaan tasolla. Kuitenkin olemus on jotakin, joka on ihmisen omaa kun taas persoonallisuus ei ole ihmisen omaa, vaikka persoonallisuus yrittää pettää sisäistä olemusta.

Monia väärinkäsityksiä on syntynyt kun ei tehdä eroa persoonallisuuden ja perusolemuksen välillä. Esim. idän uskontofilosofiassa puhutaan paljon taistelusta "alemman itsen" ja "korkeamman itsen" välillä. Jos tämä taistelu sijoitetaan persoonallisuuden kenttään, jolloin ajatellaan joidenkin parempien ominaisuuksien taistelevan huonompia vastaan, on tuloksena vain pettymyksiä. Monet, jotka kiinnostuvat henkisistä opetuksista luulevat aluksi, että se on jotain, jonka he voivat lisätä persoonallisuuteensa. Sellainen ponnistelu johtaa täysin väärään suuntaan. Silloin henkinen ylpeys vain lisää ylpeyttämme ja omahyväisyyttämme ennestään ja ihminen samaistuu yhä enemmän itseensä ja on varma siitä, että hän tietää kaiken parhaiten. Usein myös kuvitellaan, että henkinen työ on jotain sellaista, joka pitäisi saada menemään nopeasti eteenpäin, vaikkapa sitten pakolla. Suurin vaikeus on siinä, että sisäinen olemus ei voi kasvaa pakottamalla. Esim. hyvin ankara kasvatus saattaa luoda lapseen vain ahtaan ja jäykän persoonallisuuden, mikä myöhemmin aiheuttaa sen, että persoonallisuuden muuntamisessa passiiviseksi voi tulla suuria vaikeuksia.

On myös mahdollista että ihmisessä on jo valmiina kehittynyt olemus, vaikka persoonallisuus ei olisikaan kehittynyt, on se kuitenkin harvinaista. Silloin sisäinen olemus ikäänkuin yhdistää kaiken sen, mikä ihmisessä on todellista. Yleensä ihmisten perusolemus on joko primitiivinen, lapsenomainen, villi tai yksinkertaisesti typerä.

Perusolemuksemme kehittyminen riippuu itseemme kohdistetusta työstä, mutta todellinen sisäinen kasvu ei voi tapahtua "rikkaan" persoonallisuuden varassa, vaan tuon kasvun on tapahduttava "nälkää" näkevästä ja "köyhästä" perusolemuksesta käsin. Se mitä me voimme tehdä, on yrittää saada persoonallisuutemme passiivisemmmaksi itsetarkkailun avulla, jotta "köyhä" sisäinen olemuksemme voisi kasvaa ja antaa mahdollisuuden Todellisen Itsemme ilmenemiselle.